lauantai 22. marraskuuta 2025

Vuonna 2025 Keniassa otettu monia hienoja edistysaskeleita

Osiligi-oppimiskeskuksen monenlainen toiminta on jatkunut jo kaksi vuotta, Bez-yhdistyksen osittain tukemana.

Eri pituisia kursseja järjestetään oppimiskeskuksessa mahdollisuuksien mukaan niin ompelu-, kampaamo- kuin tietokoneluokissa. Kursseja on aina silloin, kun opettajien palkkoihin on varaa. Keskus toimii myös hätämajoituksena haavoittuvassa asemassa oleville tytöille.

Kuvassa opetusta kampaamoluokassa.


Silpomisen vastainen valistustyö on jatkunut aktiivisena

Maaliskuussa Naistenpäivän aikoihin tv-ryhmä Nairobista tutustui oppimiskeskukseen, ja Susan pääsi kertomaan keskuksen toiminnasta sekä Narokin alueen tyttöjen tilanteesta, jossa:

  • on paljon teiniraskauksia ja lapsiavioliittoja,
  • tyttöjen koulut jäävät kesken,
  • sukuelinten silpomisen uhka on yhä yleistä.

Syksyn mittaan Osiligin yhteistyö GRT-järjestön (Group for Transcultural Relations) kanssa on käynnistynyt. Järjestö tarjoaa ammattimaista psykososiaalista tukea ja valistusta silpomista ja pakkoavioliittoa paenneille tytöille. Joka perjantai GRT:n asiantuntija vetää tällaisen tilaisuuden keskuksessa, ja samalla tytöt oppivat valmistamaan helmikoruja.


Moderni kiertotalousratkaisu biokaasujärjestelmällä

Oppimiskeskukseen on rakenteilla biokaasujärjestelmä. Hanke on laajentunut moderniin kiertotalousratkaisuun, jossa yhdistetään sanitaatio isolle porukalle ja uusiutuvan energian keittoratkaisu. Huussin jätökset johdetaan maan alle kaivettuun biokaasutankkiin, jossa anaerobiset bakteerit mädättävät jätteet. Tuloksena saadaan metaanikaasua keittämiseen sekä ravinteikasta, hajutonta lannoitenestettä viljelyksille/kasvimaalle. Järjestelmään voi laittaa myös eläinten lantaa ja biojätettä. 

Kuvissa biokaasutankkia rakennetaan.


Hyviä uutisia tyttöjen koulutuksesta


Bez-tuen piirissä olevat tytöt ja nuoret naiset kiittävät suomalaisia tukijoita mahdollisuudesta käydä koulua. Kaksi yläkoulua käyvää tyttöä valmistuu joulukuussa 2025, ja viimeiset kaksi koulutyttöä jatkavat vielä koulunkäyntiä.


Ammattiopintoja on suorittamassa neljä nuorta naista. He opiskelevat toimisto- ja sihteeritehtäviin, hotelli-, ravintola- ja catering-alalle, sosiaali- ja terveysalalle sekä laboratorioanalyytikoksi.

Kuvassa yksi heistä uudessa kokin asussaan.


Mikäli haluat tukea oppimiskeskuksen toimintaa, voit tehdä haluamasi lahjoituksen Bez ry:n tilille: FI 82 5780 0720 4391 86, viite 1122.

Lämmin kiitos!


sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Vuoden 2024 kohokohtia auttamistyöstä Keniassa

Vuonna 2024 Bez ry jatkoi merkityksellistä ruohonjuuritason työtään tyttöjen silpomista ja lapsiavioliittoja vastaan Keniassa. Vuoden aikana koettiin monenlaisia onnistumisia, ja tärkeälle avulle oli useassa kohdassa suuri tarve.

Koulutyttöjen avustaminen

Bez ry kustantaa silpomista ja pakkoavioliittoa paenneiden seitsemän kenialaistytön koulunkäynnin sekä loma-ajan asumisen. Kaikki seitsemän tyttöä ovat käyneet yläkoulua. 

Kolme tyttöä on päättänyt yläasteen opinnot ja palannut kotiseudulleen. Paikallinen yhdyshenkilömme Susan Kasero on tehnyt paljon sovittelutyötä näiden tyttöjen ja muiden silpomista paenneiden tyttöjen ja heidän vanhempiensa välillä tyttöjen kotikylissä. 

Aikuisopistoa on käynyt lisäksi kolme tyttöä.

Susan Kasero on työskennellyt vuoden aikana ahkerasti muiden silpomisen vastaista työtä tekevien järjestöjen ja viranomaisten kanssa. Miehiä on saatu yhä enemmän mukaan toimintaan, mikä on todella positiivinen asia. 

Susan oli tammikuusta huhtikuuhun äitiyslomalla, jonka aikana hänen töitään hoiti sijainen.

Oppimiskeskus Kenian Narokissa

Kurssitoiminta käynnistyi ripeästi Narokissa Oppimiskeskuksen virallisen avaamisen jälkeen marraskuussa 2023. Joululomalla 2023 keskukseen hakeutui turvaan 23 silpomista ja pakkoavioliittoa paennutta tyttöä. Yhdistys päätti perustaa ”ensiapurahaston” tällaisia tilanteita varten.

Oppimiskeskuksen kauneudenhoitokurssit käynnistyivät helmikuussa, kun yhdistyksen tuella saatiin hankittua tarpeelliset varusteet. Ompelu-, tietokone-, kampaamo- ja kauneudenhoitoluokissa on riittänyt oppilaita (ks. kuvat alla).





Kevään 2024 vaarallisten sateiden jälkeen Bez ry:n tuella asennettiin rännit Oppimiskeskukseen.

Rankkasateiden vuoksi koulut olivat suljettuina jonkin aikaa, joten Susanin vetämälle Osiligi-yhdistykselle lähetettiin ruokarahaa tyttöjä varten.


Susan Kasero järjesti pitkän joululoman aikana myös yhden päivän kestäviä silpomisen vastaisia kursseja. Koulutettavia oli yhteensä 153 henkilöä maaseudun kylissä. Valistuskurssi sisälsi opetuksen, ruokailun, todistuksen ja hygieniatuotteita. Kurssilta osallistujat saivat tärkeää oppia, miksi tyttöjen sukupuolielinten silpominen on niin haitallista. 


Yhdessä voimme saada paljon hyvää aikaan myös vuonna 2025 
 kiitos kun olet mukana!

Bez ry:n toimintaa voi tukea lahjoituksilla:

Bez ry, tili FI82 5780 0720 4391 86, viite 1122