maanantai 28. marraskuuta 2016

Hyviä uutisia tähän hetkeen!

Keniasta kuuluu hyviä uutisia! Elizabethin tiimi, joka tuli tutuksi myös Pahan jälkeen -dokumentin kautta, on päässyt oikein kunnolla liikkeelle uusien moottoripyörien ansiosta. Laitan tähän kuvia kaikista eri paikoista, minne ovat päässeet käymään. Toimintamalli on suunnilleen sama kaikkialla: joku naapurikylän pastori on ollut kuuntelemassa Elizabethin ja tiimin opetusta ja sen perusteella kutsunut tiimin omaan kirkkoonsa puhumaan. Kun katsot näitä kuvia, pidä mielessä, että näissä kirkoissa ei olla koskaan ennen nähty naista puhumassa yleisön edessä eikä varsinkaan koskaan ennen olla kuultu ympärileikkauksen ja lapsiavioliittojen vastaista sanomaa! Tiimiläinen Monica muistaa myös aina puhua vielä vakavammasta tabusta: siitä kuinka hänen oma isänsä raiskasi häntä pikkutyttönä. Asiat pitää puhua julki, ennen kuin muutos on mahdollinen. Tiimiläiset kertovat, että jokaisessa paikassa on opetus otettu suurella kiinnostuksella vastaan ja vierailupyyntöjä tulee jatkuvasti. Elizabethin vauva kulkee reissuilla mukana ja aina yksi paenneista tytöistä on mukana hoitamassa vauvaa. Se on siitäkin upea juttu, että paenneissa tytöissä kasvaa uusi vaikuttajasukupolvi. Näin he pääsevät mukaan kentälle näkemään ja oppimaan millaista vaikuttaminen on!

Bezuneshin ystävät ry:n hankkimat moottoripyörät.

Monica puhumassa Kimoondin kylän väelle.

Nashipae puhuu Ikaraambunin asukkaille. Elizabeth vasemmalla valkoisessa takissa.

Elizabeth puhuu Olesiton kirkossa.




Elizabeth opettaa yhdessä kotikylänsä Wafoon kirkossa. Oikealla paikallinen pastori.

Moottoripyöristä on ollut paljon apua tiimiläisille, mutta hieman lisää apua tarvitaan vielä. Nimittäin pyöriä ei olla ihan täysin vielä maksettu, noin 500e uupuu vielä. Haluatko omistaa palan ympärileikkauksen vastaista työtä palvelevaa moottoripyörää? Voit tehdä sen lahjoittamalla sopivaksi katsovasi summan yhdistyksen tilille FI82 5780 0720 4391 86 (Saaja: Bezunehsin ystävät ry) viitenumerolla 3007. 

Valitettavasti en voi kertoa ihan yhtä hyviä uutisia paenneiden tyttöjen tilanteesta. Nimittäin heitä tulee lisää sellaista vauhtia, että turvakodille alkaa tulla jo oikeasti kiire. Tyttöjä on tällä hetkellä jo 28! Ja he asuvat kaikki siinä samassa pikkiriikkisessä hökkelissä. Tähän pitkän tähtäimen ratkaisu on se turvakotikoulun perustaminen, ja siihen meillä onkin jo jotain suunnitelmia, mutta sen valmistumista odotellessa pitäisi olla jotain ratkaisuja. Tyttöjen koulumaksut ovat 50e/lukukausi ja kun lukukausia on vuodessa kolme, saamme summaksi yhteensä 4,200 euroa vuodessa. Mutta sitten osa tytöistä käy jo yläastetta, jossa lukukausimaksu on jo satasen luokkaa (hinta vähän vaihtelee lukukaudesta toiseen), eli liikumme lähempänä 5000 euroa. Toistaiseksi meillä ei taida olla muita mahdollisuuksia kun yrittää kerätä rahoja lahjoituksien kautta. Eli jos haluat osallistua näihin koulumaksuihin, on viitenro 1177. Myös varsinaiseen valistustyöhön, eli tiimiläisten matkakuluihin ja työkorvauksiin tarvitaan rahaa, tähän viitenro on 1122. 

Olen pahoillani, ettei meillä ole mitään äppiä tai muuten kätevää tapaa lahjoituksia varten. Jos sinulla on osaamista jonkunlaisen nettikaupan tms pystyttämiseen ja haluat auttaa meitä osaamisellasi, otathan yhteyttä! Samoin meiltä puuttuu edelleenkin kunnolliset nettisivut. Tässä olisi oivallinen tilaisuus tukea tiimiläisten ja paenneiden tyttöjen elämää talkootyöllä! :)

Besides... Bezuneshin ystävät ry: syyskokous on 7.12. klo 18 musiikkitalon kahvilassa. Kaikki tästä toiminnasta ja suunnitelmista kiinnostuneet sydämellisesti tervetulleita! :)

lauantai 5. marraskuuta 2016

Menestystä monella saralla, mutta tukea tarvitaan vielä paljon!

Hieno dokkari Elizabethin ja tyttöjen elämästä Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin Pahan jälkeen -sarjassa! Jos et ole nähnyt, suosittelen: http://www.ruutu.fi/video/2764637

Dokkarissa seurataan Elizabethin ja tyttöjen elämää. Itseä vähän harmitti, ettei sanallakaan kerrottu, kuka mahdollistaa heidän työnsä ja tyttöjen koulunkäynnin, koska siten oltaisiin ehkä voitu saada heille lisää tukijoita. Nyt dokkarin viesti on että heillä menee hyvin ja tulevaisuus näyttää loistavalta. Se onkin totta, mutta vain jos me mahdollistamme sen. Heillä ei ole mitään muita tulonlähteitä kuin Bezuneshin ystävät ry:n tuki. Keniassa ei ole sosiaaliturvasysteemiä tai muuta tukijärjestelmää esimerkiksi paenneille tytöille. Työnsä ja tyttöjen koulunkäynti on meidän, sinun ja minun tuen varassa! Joten sydämellinen kiitos jos sinun on mahdollista tukea: FI82 5780 0720 4391 86 (Saaja: Bezunehsin ystävät ry, Viite: 1122).

Elizabeth kysyi hiljattain, olisiko mitenkään mahdollista saada hieman ekstra rahaa, sillä hän ei tiedä miten selviää joulunvietosta paenneiden tyttöjen kanssa. Me ei pystytä heille tähän hätään lähettämään joululahjoja tai muita jouluasioita, mutta voisimme kyllä lähettää heille hieman joulurahaa, mitä olet mieltä? Äänestää saa nettipankin välityksellä :)

Elizabeth on ollut todella aktiivinen viime aikoina ja on lähettänyt paljonkin kuvia touhuistaan. Palaan niihin kuitenkin seuraavassa postissa, sillä sain myös viestiä Bezuneshilta Etiopiasta. Etiopian hallitus on julistanut Etiopiaan poikkeustilan sisäisten levottomuuksien takia ja poikkeustilaan kuuluu myös koko maan nettiyhteyksien sulkeminen. Tästä syystä olin todella iloinen kun sain Bezuneshilta sähköpostia ja kuulin, että heillä menee hyvin.

Ennen kuin copypastaan tähän uusimman raporttinsa, haluan jakaa Bezuneshin uutiset: Hänellä on kolmannen lapsensa laskettu aika marraskuun lopussa! Bezuneshille synnytykset ovat olleet todella vaikeita, sillä hänet on ympärileikattu pahimmalla mahdollisella tavalla. Hänelle synnytykset ovat kirjaimellisesti elämän ja kuoleman rajatilaa, joten hän pyysi meitä muistamaan heidän perhettään. 

Avinhenkilöitä 28 eri kirkosta kuulemassa Bezuneshin ympärileikkauksen vastaista opetusta.






Bezuneshin raportti:
Topic: How can we become free from the bondage of FGM?
Hi dear, we have been teaching on the title “How can we become free from the bondge of FGM?”. The teaching place was in Damboya town in Kale Hiwot Church. We invited key persons from more than 28 churches and the amount of them are 40 women. Our teaching addressed the definition of FGM, how it affects the life of women, what is the solution and the response of the learners.
Definition of FGM
The world health organization (WHO) defines FGM as “all producers involving partial or total removal of the external female genitalia or other injury to the female genital organs, whether for culture or other non-therapeutic reasons.” It is considered as part of a group of traditional practice of female sex organ. Its literal meaning is “to cut off an important part of human genital organ involving the whole part of the external genital organ of female.” It is one of widely practiced traditions that have been damaging on the health of women and young girls in Ethiopia and other countries. It is deep- rooted practice as the value of FGM practicing society. 
How does it affect the lives of women? 
It affects the women’s life in their marriage at the time of sex and when they give the birth. Also they are not happy in their marriage living because they have headache and other pain and they live within suffering. In our society women are living within many kind of burdens and FGM is only one part.  
The solution how to become free from this burden 
We discussed the texts John 8:31-32 and Galatians 5:1-6, where it says you are free from any kind of bondage through the work of Jesus Christ what He done for us on the cross. So it is not necessary about our salvation. So we ask the listeners, why are we doing this kind of sin by abolishing the commandment of God’s word? What we do without God’s word is a sin on our savior. According to the word of God FGM is not necessary for women and not even men. As Christian community we must stop this kind of bad traditional practice from our girls. 
The response of our learners

The learners were very interested in our teaching and they give their response positively: 
- As Christians we will try to stop this kind of practice from our daughters because without knowledge we killed them for a long time. Now we get the understanding about FGM and how it affects our life.

And then we conclude our teaching by saying yes we are Christian, so we must live according to the word of God. Also we are committed to live as Christian in this world. God ask us one day what we did with our life.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Pahan jälkeen -dokumentti sekä kuulumisia hätätilan julistaneesta Etiopiasta

Hei kaikki lukijat ja tukirinkiläiset!

Kuten facebookista varmaan jo huomasit, on Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin dokumentti Keniasta Elizabethin työstä ja paenneista tytöistä tulossa LIV kanavalle. Suosittelen!

Pahan jälkeenS

To 13.10. 22:00 - 23:00 
Liv

Kausi 1. Jakso 4/8. Sukupuolielinten silpomista paenneet tytöt. Maailmassa on yli 200 miljoonaa ympärileikattua tyttöä ja naista. Väkivaltaista perinnettä jatketaan mm. monissa Afrikan valtioissa. Keniassa Arman ja Meeri haastattelevat Elisabethia, joka kampanjoi aktiivisesti perinnettä vastaan. Hän tarjoaa majoitusta, apua ja ohjausta tytöille ja naisille, jotka ovat paenneet kodeistaan silpomisia. Kotoaan paenneet naiset kertovat tarinansa. Jaksossa nähdään myös Meeri Koutaniemen aiemmin Helsingin Sanomissa julkaistuja valokuvia ympärileikkausrituaalista. 

Etiopiasta kuitenkin kuuluu ikäviä uutisia. Maahan on muutama päivä sitten julistettu hätätila jatkuneiden levottomuuksien takia. Ihmiset ovat tyytymättömiä hallitukseen, joka vetää vain kotiinpäin eikä ajattele kansalaisten parasta ja ovat nousseet barrikaadeille. Maaseuduilla, missä Bezuneshkin enimmäkseen liikkuu, tilanne on onneksi melko rauhallinen mielenosoitusten keskittyessä isoihin kaupunkeihin. Hallitus on kuitenkin sulkenut koko maan nettiyhteydet yrittäessään estää ihmisiä kokoontumasta. Bezunesh ehti juuri ja juuri lähettää raporttinsa ennenkun menetimme yhteyden. Etiopiaan ei siis ole hetkeen menemistä, mutta Bezuneshin työ jatkuu. Tässäpä raporttinsa opetuksesta:

Dear parters in Finland

In Ethiopia the Christian community has been practicing FGM (female genital mutilation) for many years as biblical based practice, but it is not biblical. Therefore we have chosen to focus on biblical reasons against FGM. This time we get a chance to teach in Damboya KHC (Kale Hiwot Church) to give this kind of teaching for 2 days. The learners are very interested in our teaching because they could understand about FGM from the bible.

We started by saying there is no any kind of commandments in the Bible about the practice of FGM. Even if there is some reference in the Bible in Old Testament about male circumcision it is only to the Jewish people but not all people. In the case of this practice we lost many women from our society when they give the birth. 

We also talked about different reasons of FGM and questioned the neccessarity of it.

The most common reason for FGM in Ethiopia is that the society thinks it ensures the faithfullness of the wife to her husband and to preserves girls virginity. According to this view circumcision is a tool to control women’s sexual desire. We criticized this view by asking why it still is silently accepted that men will be free to seek additional sexual partners when they desire. This view makes the wife a tool of her husband. 

FGM is also an issue of acceptance by the adults of clan. This view is centered on the cultural understanding of marriage. Cultural acceptance by itself considered as very important. But physical harm and abuse affects the marriage between husband and the wife. FGM is an issue of the whole community. Therefore, it is impossible to abolish it without the support of men.

Our argument is also that God created everything good, including those parts of women that are important for child bearing and a healthy relationship within marriage.

The learners are very interested in our teaching and they could understand our teaching about FGM trough the Bible.

Bezunesh oranssissa paidassa kuulijoiden keskellä.

torstai 6. lokakuuta 2016

Matkakertomus suomalaisen vaihto-oppilaan vierailusta Elizabethin luona

Tämän postauksen on kirjoittanut Pauliina, 33- vuotias opiskelija ja 3 tyttären äiti. Pauliina lähti loppukeväästä 2016 Keniaan opiskelijavaihtoon lastensa kanssa. Osana opintojaan hän kävi tutustumassa myös Elizabethiin ja hänen työhönsä ja kyläänsä. Pauliina kiinnostui Bezuneshin ystävät ry:n toiminnasta jo ennen Keniaan lähtöä ja halusi siten päästä tutustumaan ja oppimaan paremmin niin ympärileikkauksista Kenian kontekstissa, kuin Elisabethin valistustyöstäkin. Kiitos Pauliina matkakertomuksesta ja siitä, että sait vietyä niin paljon tavaraa Suomesta Elizabethille! Itse Elizabethin kylässä vierailleena tiedän millaista elämä siellä on ja ihana kuulla jonkun toisen havainnot samasta paikasta!

Vierailin Elizabethin luona elokuussa 2016 neljä päivää osana kolmen kuukauden harjoittelujaksoani Keniassa. Tapasin Elisabethin, Monican ja Nashipaen Narok Townisssa, josta matkasimme Elizabethin kotikylään Wafoohon matatulla, eli pakettiautosta modifoidulla pikkubussilla johon mahtuu afrikkalaiseen tyyliin jopa yli 20 henkilöä. Elizabethin pieni kotikylä sijaitsee high land-alueella, jonka johdosta se on kolea, jopa kylmä etenkin iltaisin. Saavuimme illan pikkuhiljaa pimetessä ja kylmetessä Elizabethin pieneen kotikylään. Vastassa Elizabetihin luona odotti hänen äitinsä ja isän veljen vaimo sekä höyryävä ruokapata. Ruokana oli herkullista lihapataa ja riisiä, sekä Keniassa yleistäkin yleisempää chapati-leipää.

Elizabethin koti on hyvin vaatimaton ja oman siihen astisen Kenian matkustamisen askeettisin talo, jossa vierailin. Huoneita on kolme, ne ovat ilman sähköä tai lattiaa. Maalattaista nousi iltaisin kylmyys jalkoihin. Kahden talorivin yhteiset vessat sijaitsivat pihan perällä, eikä niihin ollut öisin asiaa. Alueella liikuu kuulemma sekä hyeenoita että leijonia öisin karjan ja aasien vuoksi. Makuuhuoneemme ovi suljettiin yöksi lukolla sisältä ja isolla puuparrulla sisäpuolelta. 

Wafoon kylänraitilla

Elizabethin kotipiha

Elizabethin koti, vasemmalla Elizabehin äiti pitää Elizan poikaa, vieressä Monica poikansa kanssa, sitten Elizabeth itse ja oikealla Elizabethin naapuri.

Koska Elizabethin tiimi opettaa yleensä sunnuntaisin, kävelimme eräänä sunnuntaiaamuna yhteen Wafoon kylän monista kirkoista. Tässä kirkossa naiset eivät olleet vielä aikaisemmin opettaneet. Kirkoon saapui pikkuhiljaa noin 60 henkilöä, joista yli puolet oli naisia. Kirkossa naiset ja lapset istuivat papista katsottuna oikealla ja miehet vasemmalla puolella. Sunnuntaikirkko koostui puheista ja saarnasta sekä musiikista ja tanssista. Puheita pitivät minulle kirkonmenojen johtajat, joiden rooli esimerkiksi suhteessa pappiin jäi hieman epäselväksi. Tämän lisäksi pappi piti oman saarnansa, jonka aiheena olin minä, valkoinen vieras Euroopasta.

Elizabethin ja kumppaneiden puhe sijoittui ennen papin saarnaa. Jokainen heistä kävi puhumassa omalla vuorollaan swahiliksi ympärileikkauksista ja niiden haitoista. Jokainen nainen oli ilmeisen taitava ja karismaattinen puhuja! Keniassa puheiden pitämisen kulttuuri on erilainen verrattuna meihin. Puhujat ottavat tilansa ja osaavat nostattaa tunnelmaa käsielein ja puheiden painotuksin. Näin minäkin, swahilia puhumaton ihminen, sain käsityksen siitä, mistä puhutaan ja kuinka ihmiset ottivat puheen vastaan. Naisille taputettiin ja heitä selkeästi kuunneltiin, pappi osoitti oman kannustuksensa myöhemmin naisten puheille ja kutsui heidät uudestaan kirkkoon puhumaan. Pääsin (tai jouduin) itsekin kertomaan itsestäni ja vierailustani kirkkokansalle. Ison osan ajasta vei myös laulu ja tanssi, naiset ja lapset tanssivat rivissä ja jonossa välillä, toisinaan taas jorailitiin kirkonpenkkien välissä. 

Kirkossa lauletaan ja tanssitaan.

Elizabeth opettaa tyttöjen ympärileikkauksen vaaroista pastorin kanssa.

Nashipae opettaa lapsiavioliittoja vastaan ja tyttöjen koulutuksen puolesta.
Dream team: Elizabeth, Nashipae ja Monica.

Wafoon kirkon pihalta avautuu upea maisema.


Elizabethin luona vierailu yli yksi Kenian matkani raskaimmista, mutta myös antoisimmista kokemuksista. Kylmyys, alkeelliset olot ja muun muassa pesutilojen puute pistivät maasai-mzungun (mzungu on swahilinkielen sana valkoihoiselle) olon välillä hieman koville. Köyhyys paistoi myös kylästä selkeästi: eräs isä tarjosi minulle lastaan Eurooppaan vietäväksi paremman elämän toivossa. Köyhyyden lisäksi koulutuksen puute niin kyläläisten keskuudessa kuin Elizabethin, Monican ja Nashipaen osalta näkyi. Kylässä ei ollut juuri englanninkielentaitoisia ihmisiä. Vaikka Keniassa englanti on toinen pääkielistä ja sitä opiskellaan 4 -vuotiaasta lähtien, kaikilla ei ole resursseja laittaa lapsia kouluun koulumaksujen takia. Tiimin suunnitteleman paenneiden tyttöjen turvakodin rakentamisen sekä toiminan laajentamisen yhtenä suurimpana haasteena on Elizabethin ja muiden naisten kouluttamattomuus. Heidän ehdottomana vahvuutenaan on se, että he ovat osa yhteisöä: tavallisia, mutta vahvoja maasai-naisia. En usko yhdenkään eurooppalaisen voivan mennä yhteisöön kertomaan tai kouluttamaan ihmisiä lapsiavioliitoista tai ympärileikkauksista niin, että hänet ottaisiin vakavissaan tai tosissaan. Valkoisella eurooppalaisella on “mzungun” leima hyvin tiukasti otsassa, etenkin maaseutualueilla. Turvakodin rakentamisessa ja hallinnoimisessa tarvitaan kuitenkin sellaisia akateemisia taitoja, joita vain koulutus voi tuoda, jonka takia näen turvakotiprojektissa suuria haasteita ratkottavaksi.

Toisena haasteena kenialaisessa kulttuurissa on syvälle juurtunut korruptio, joka ei ainoastaan näy matatukuskien ja poliisien välisissä kättelyissä teidän varsilla tai eritasoisissa hallinollisissa elimissä oikeusistuimista eri virastoihin, vaan myös tavallisessa, jokapäiväisessä elämässä ja suhteessa muihin ihmisiin ja instansseihin. Erään kenialaisen ystäväni sanoin kaikki kenialaiset ovat harrastaneet korruptiota elämässään enemmän tai vähemmän, tavalla tai toisella. Tämä aiheuttaa varmasti myös järjestöille ja yhdistyksille vaikeuksia toimiessa yhteistyössä viranomaisten, mutta myös tavallisten kenialaisten kanssa.

PS. Elisabethille kulkeutui mukanani yksi ISO matkalaukullinen lähinnä lasten vaatteita ja vaippoja. Näistä lahjoituksista oltiin oikein iloisia ja vaipat päätyivät heti käyttöön niin Elizabethin kuin Monicankin pojille. Välitän tässä heidän kiitoksensa kaikille lahjoittaneille! 

tiistai 4. lokakuuta 2016

Rahasta sekä maasainaisten tiimi moottoripyörän selässä

Vihdoin saan virallisesti ilmoittaa, että tämä ympärileikkauksen vastainen työ tarvitsee rahaa. Eli saimme poliisihallituksen myöntämän rahankeräysluvan (RA/2016/550) ajalle 3.10.2016-30.9.2017. Tähän asti olemme rahoittaneet toimintaa jäsenmaksujen avulla, ja kiitos teille jokaiselle jotka ootte liittyneet jäseniksi! Ajattele, että näinkin tärkeä työ on tosi pitkälle rahasta kiinni! Onneksi voimme vidhoin ihan virallisesti pyytää rahalahjoituksia tälle työlle.

Mikä maksaa?

Olemme pyrkineet maksamaan jokaiselle valistajalle 200e/kk ja tähän sisältyy kaikki opetuksen aiheuttamat matka- ja yöpmiskustannukset. Usein valistajat myös maksavat omastaan kahvittelut tai teet ja virvoitusjuomat kuulijoille, sillä se on mitä oivallisin tapa houkutella ihmiset paikan päälle. Aina emme ole yltäneet tähän summaan, mutta tiimimme ovat olleet tosi ymmärtäväisiä ja ovat vakuuttaneet, että jatkavat työtä vaikka joutuisivat kävellen menemään paikasta toiseen. Mutta rahan avulla he kyllä pystyvät huomattavasti tehokkaampaan valistustyöhön. Onneksemme hintataso on erilainen Suomessa kuin Afrikassa, meille pienellä rahalla voi saada tosi paljon aikaan siellä!

Bezuneshin ystävät ry:llä on kaksihenkinen valistustiimi Etiopiassa ja kolmihenkinen tiimi Keniassa.

Maksutiedot:
Tilinro: FI82 5780 0720 4391 86
Saaja: Bezunehsin ystävät ry
Viitteet: Valistustyö 1122, koulumaksut 1177, moottoripyörä 3007

Kenian tiimi on löytänyt monta ympärileikkausta ja lapsiavioliittoa paennutta pientä tyttöä. Tiiminjohtaja Elizabeth on itse paennut tyttö ja kasvanut turvakodissa. Paenneita tyttöjä yhdistää rohkeus ja halu muuttaa yhteisöjään parempaan suuntaan, aivan kuten Elizabethin vankkumaton työ osoittaa. Siksi uskomme näiden tyttöjen kouluttamiseen, he ovat tulevaisuuden valistajia ja yhteiskuntavaikuttajia! Yhdistyksemme pyrkii siten tukemaan näitä tyttöjä maksamalla heidän koulumaksut. Tyttöjä on tällä hetkellä 18 ja koulumaksut ovat vuodessa noin 200e/tyttö. Pyrimme myös auttamaan Elizabethia tyttöjen ylläpidosta aiheutuvista kuluista kuten hygieniatarvikkeet, vaatteet, ruoka ja sairaalakulut (monet ovat heikkokuntoisia pitkän ja rankan pakomatkan jälkeen). Pääosin hän maksaa nämä kulut omasta palkastaan.

Olemme myös tukeneet molempien maiden tiimejä viemällä heille Suomesta lahojituksena saatuja työvälineitä kuten projektori, läppäreitä ja puhelimia. Paenneille tytöille olemme keränneet myös koulutarvikkeita, vaatteita ja kestositeitä. Erityisesti puhelimista ja läppäreistä on tosi kova pula, joten jos jemmoista löytyy ylimääräisiä niin otamme mieluusti vastaan.

Yksi tärkeä hanke on kaksi moottoripyörää Kenian tiimille. Omat pyörät avaavat heille täysin uudet mahdollisuudet, sillä niihin kaukaisimpiin paikkoihin missä valistusta eniten tarvitaan ei pääse millään muulla. Olemme jo saaneet yhden pyöristä rahoitettua, mutta tarvitsemme vielä rahaa toiseen pyörään sekä vakuutuksiin. Otamme myös mielellään lahjoituksena vastaan naisten ajovaatteita, heillä ei vielä ole niitä lainkaan. Kypärät heillä kuitenkin onneksi on. Tulevaisuudessa haluamme löytää myös Etiopian tiimille moottoripyörän.

Turvakoti

Turvakotihanke alkoi Kenian tiimin unelmasta. Tällä hetkellä Elizabeth majoittaa kaikki 18 tyttöä hyvin vaatimattomassa kolmen huoneen hökkelissä. Tytöt ovat suuressa vaarassa, sillä isät jahtaavat heitä ja kunniansa säilyttämiseksi heidän pitää tappaa paennut tyttö. Elizabethinkin hengen pelasti aikoinaan turvakoti, jonka vahvojen porttien läpi eivät vihaiset maasaisoturimiehet päässeet. 

Turvakodin yhteyteen on tarkoitus myös perustaa koulu, sillä alueella tai lähimain ei ole ensimmäistäkään koulua. Turvakoti saisi tulonsa pääosin "tavallisten" lasten koulumaksuista ja sen lisäksi koululaiset ja paenneet tytöt saisivat oppia maanviljelyä ja ompelemista koulussa, ja tämä olisi turvakotikoulun toinen tulonlähde. 

Turvakodin suurimmat kustannukset tulevat olemaan suunnittelutyö, rakennuskustannukset ja materiaalit. Ulkoministeriölle lähettämässämme hakemuksessa budjetti tähän hankkeeseen on 300,000 euroa. Meillä on jo kasassa lähes 100,000 euroa, mutta haluamme aloittaa projektin vasta kun voimme olla varmoja että saamme vietyä projektin loppuun saakka. Ota yhteyttä jos tulee mieleen rahoitustahoja!

Olemme myöskin onnistuneet herättämään urbaanien kenialaisten huomion maansisariensa hätään ja meillä on tukirinkiläisiä myös Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Paikallisten herättäminen on erittäin tärkeää! Esimerkiksi nairobilainen motoristinainen auttaa Elizabethia vuokranmaksuissa ja on jo ostanut vakuutuksen ensimmäiselle moottoripyörälle. Toinen nairobilaisista muusikoista koostuva porukka on keränneet kasaan rahaa, jolla he aikovat ostaa ompelukoneen paenneiden tyttöjen käyttöön.

Muut kulut

Suomen byrokratia on ***seestä. PRH myy tosi kalliita aanelosia, joita ilman et voi olla lainkuuliainen. Nämä maksavat aina vähintään parikymppiä, usein lähemmäs satasen. Rahankeräyslupa se vasta tiukoille laittoikin: 280 euroa! Lisäksi Osuuspankki veloittaa 30e jokaisesta ulkomaan tilisiirrosta. Miten tässä viidakossa pärjää? Ole yhteydessä jos sinulla on jotain ehdotuksia byrokratiakulujen vähentämiseksi!

Lopuksi terveisiä Elizabethin tiimiltä Keniasta:

Hi Dear! We have been to Olesito village. We taught in a church welcomed by their priest who attended our previous teaching in Sakutiek and realized he needs our teaching in his own village. We taught about FGM,E ARLY MARRIAGE, HIV&AIDS. We traveled there by the new motorbike by driving many times there and back to get all of us. We look forward to have the other bike in use. People in Olesito were so happy about our teaching and they promise us to change and also to spread our gospel to those who were not there.

Elizabeth sinivalkoisessa asussa yleisön edessä. Pastori komppaa saarnapöntöstä.


Rahasta sekä maasainaisten tiimi moottoripyörän selässä

Vihdoin saan virallisesti ilmoittaa, että tämä ympärileikkauksen vastainen työ tarvitsee rahaa. Eli saimme poliisihallituksen myöntämän rahankeräysluvan (RA/2016/550) ajalle 3.10.2016-30.9.2017. Tähän asti olemme rahoittaneet toimintaa jäsenmaksujen avulla, ja kiitos teille jokaiselle jotka ootte liittyneet jäseniksi! Ajattele, että näinkin tärkeä työ on tosi pitkälle rahasta kiinni! Onneksi voimme vidhoin ihan virallisesti pyytää rahalahjoituksia tälle työlle.

Mikä maksaa?

Olemme pyrkineet maksamaan jokaiselle valistajalle 200e/kk ja tähän sisältyy kaikki opetuksen aiheuttamat matka- ja yöpmiskustannukset. Usein valistajat myös maksavat omastaan kahvittelut tai teet ja virvoitusjuomat kuulijoille, sillä se on mitä oivallisin tapa houkutella ihmiset paikan päälle. Aina emme ole yltäneet tähän summaan, mutta tiimimme ovat olleet tosi ymmärtäväisiä ja ovat vakuuttaneet, että jatkavat työtä vaikka joutuisivat kävellen menemään paikasta toiseen. Mutta rahan avulla he kyllä pystyvät huomattavasti tehokkaampaan valistustyöhön. Onneksemme hintataso on erilainen Suomessa kuin Afrikassa, meille pienellä rahalla voi saada tosi paljon aikaan siellä!

Bezuneshin ystävät ry:llä on kaksihenkinen valistustiimi Etiopiassa ja kolmihenkinen tiimi Keniassa.

Maksutiedot:
Tilinro: FI82 5780 0720 4391 86
Saaja: Bezunehsin ystävät ry
Viitteet: Valistustyö 1122, koulumaksut 1177, moottoripyörä 3007

Kenian tiimi on löytänyt monta ympärileikkausta ja lapsiavioliittoa paennutta pientä tyttöä. Tiiminjohtaja Elizabeth on itse paennut tyttö ja kasvanut turvakodissa. Paenneita tyttöjä yhdistää rohkeus ja halu muuttaa yhteisöjään parempaan suuntaan, aivan kuten Elizabethin vankkumaton työ osoittaa. Siksi uskomme näiden tyttöjen kouluttamiseen, he ovat tulevaisuuden valistajia ja yhteiskuntavaikuttajia! Yhdistyksemme pyrkii siten tukemaan näitä tyttöjä maksamalla heidän koulumaksut. Tyttöjä on tällä hetkellä 18 ja koulumaksut ovat vuodessa noin 200e/tyttö. Pyrimme myös auttamaan Elizabethia tyttöjen ylläpidosta aiheutuvista kuluista kuten hygieniatarvikkeet, vaatteet, ruoka ja sairaalakulut (monet ovat heikkokuntoisia pitkän ja rankan pakomatkan jälkeen). Pääosin hän maksaa nämä kulut omasta palkastaan.

Olemme myös tukeneet molempien maiden tiimejä viemällä heille Suomesta lahojituksena saatuja työvälineitä kuten projektori, läppäreitä ja puhelimia. Paenneille tytöille olemme keränneet myös koulutarvikkeita, vaatteita ja kestositeitä. Erityisesti puhelimista ja läppäreistä on tosi kova pula, joten jos jemmoista löytyy ylimääräisiä niin otamme mieluusti vastaan.

Yksi tärkeä hanke on kaksi moottoripyörää Kenian tiimille. Omat pyörät avaavat heille täysin uudet mahdollisuudet, sillä niihin kaukaisimpiin paikkoihin missä valistusta eniten tarvitaan ei pääse millään muulla. Olemme jo saaneet yhden pyöristä rahoitettua, mutta tarvitsemme vielä rahaa toiseen pyörään sekä vakuutuksiin. Otamme myös mielellään lahjoituksena vastaan naisten ajovaatteita, heillä ei vielä ole niitä lainkaan. Kypärät heillä kuitenkin onneksi on.

Turvakoti

Turvakotihanke alkoi Kenian tiimin unelmasta. Tällä hetkellä Elizabeth majoittaa kaikki 18 tyttöä hyvin vaatimattomassa kolmen huoneen hökkelissä. Tytöt ovat suuressa vaarassa, sillä isät jahtaavat heitä ja kunniansa säilyttämiseksi heidän pitää tappaa paennut tyttö. Elizabethinkin hengen pelasti aikoinaan turvakoti, jonka vahvojen porttien läpi eivät vihaiset maasaisoturimiehet päässeet. 

Turvakodin yhteyteen on tarkoitus myös perustaa koulu, sillä alueella tai lähimain ei ole ensimmäistäkään koulua. Turvakoti saisi tulonsa pääosin "tavallisten" lasten koulumaksuista ja sen lisäksi koululaiset ja paenneet tytöt saisivat oppia maanviljelyä ja ompelemista koulussa, ja tämä olisi turvakotikoulun toinen tulonlähde. 

Turvakodin suurimmat kustannukset tulevat olemaan suunnittelutyö, rakennuskustannukset ja materiaalit. Ulkoministeriölle lähettämässämme hakemuksessa budjetti tähän hankkeeseen on 300,000 euroa. Meillä on jo kasassa lähes 100,000 euroa, mutta haluamme aloittaa projektin vasta kun voimme olla varmoja että saamme vietyä projektin loppuun saakka. Ota yhteyttä jos tulee mieleen rahoitustahoja!

Olemme myöskin onnistuneet herättämään urbaanien kenialaisten huomion maansisariensa hätään ja meillä on tukirinkiläisiä myös Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Paikallisten herättäminen on erittäin tärkeää! Esimerkiksi nairobilainen motoristinainen auttaa Elizabethia vuokranmaksuissa ja on jo ostanut vakuutuksen ensimmäiselle moottoripyörälle. Toinen nairobilaisista muusikoista koostuva porukka on keränneet kasaan rahaa, jolla he aikovat ostaa ompelukoneen paenneiden tyttöjen käyttöön.

Muut kulut

Suomen byrokratia on ***seestä. PRH myy tosi kalliita aanelosia, joita ilman et voi olla lainkuuliainen. Nämä maksavat aina vähintään parikymppiä, usein lähemmäs satasen. Rahankeräyslupa se vasta tiukoille laittoikin: 280 euroa! Lisäksi Osuuspankki veloittaa 30e jokaisesta ulkomaan tilisiirrosta. Miten tässä viidakossa pärjää? Ole yhteydessä jos sinulla on jotain ehdotuksia byrokratiakulujen vähentämiseksi!

Lopuksi terveisiä Elizabethin tiimiltä Keniasta:

Hi Dear! We have been to Olesito village. We taught in a church welcomed by their priest who attended our previous teaching in Sakutiek and realized he needs our teaching in his own village. We taught about FGM,E ARLY MARRIAGE, HIV&AIDS. We traveled there by the new motorbike by driving many times there and back to get all of us. We look forward to have the other bike in use. People in Olesito were so happy about our teaching and they promise us to change and also to spread our gospel to those who were not there.

Elizabeth sinivalkoisessa asussa yleisön edessä. Pastori komppaa saarnapöntöstä.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Bezunesh murtaa seksiin ja ympärileikkaukseen liittyviä tabuja Etiopiassa

Anteeksi pitkä hiljaiselo, sekä Bezunesh että Elizabeth ovat olleet aktiivisia ja lähettäneet raportteja, nyt vihdoin minäkin ehdin blogata niistä. Toiminta siis jatkuu aktiivisena edelleen ja olen tosi kiitollinen siitä, että olette muistaneet tätä työtä vaikken hirveän someaktiivinen olekaan ollut. Tässä Bezuneshin toiseksi tuorein raportti, postaan uusimman myös pikkuhiljaa :)

Meilläpäin seksistä voi puhua vaikka kahvipöydässä, mutta Etiopiassa eivät edes pariskunnat puhu asiasta keskenään. Meidän uskomattoman rohkea ja vankkumaton Bezunesh ei pelkää tätäkään puheenaihetta. Ympärileikatulle tytölle seksi tuntuu järkyttävältä pahoinpitelyltä, siksi he pelkäävät ja vihaavat seksiä. Meistä ehkä tuntuu oudolta, että miten mies voi vaatia vaimoltaan seksiä, jos se kerran tuntuu hänestä niin pahalta. Mutta karu totuus on, että miehellä ei ole pienintäkään ymmärrystä siitä, miltä seksi ympärileikatusta naisesta tuntuu. Kärsiminen ja kipu on myös tabu, ei saa itkeä, ei huutaa, ei puhua, ei mitään, vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Tytöt on opetettu tekemään miehen tahdon mukaan. On elintärkeä elää sosiaalisten normien mukaisesti, sillä se on ainoa sosiaaliturva mitä Etiopiassa on. Mies ei siis pahuuttaan raiskaa halutonta vaimoaan, häneltä vain puuttuu ymmärrys naisen elämästä. Tähän ei auta muu kuin puhuminen, ja sitä juuri Bezunesh tekee!


8 th work report to our partners those who live in Finland

Topic: Harmful effects of FGM

Subtopics:

How does FGM affect the life of women?
How does is affect sex life of women?
How can we stop FGM?

This time our teaching focuses the harmful effects of FGM and how we can stop it from women’s life. We choose to focus on this, because in these two months it is rain season and many mothers practices FGM on their girls. We want to give them reorganization about FGM and how it affects the women's life in marriage and when they go to give birth. In this time teaching we could teach more than 40 women. 

We start our teaching with the first sub topic: How does FGM affects the lives of women?

For this question we answer: If the girl is circumcised she can not be happy in her total living life because she will be suffering from continuously bleeding and urinal problems and have continuous headache. Also she will have no joy in her life.

After this response we raised the second question: How does FGM affects women’s sex live? We answer: The women will suffer badly on sex time because their vaginal labia is cut and they have no the attraction for sex. They have no common agreement about sex in their marriage between husband and wife. When husband want to enjoy sex the wife has no interest to sexual intercourse. It will cause them all-time conflict in their home. Sometimes this conflict will even end up in divorce of their marriage.

Kuuntelevia äitejä

So, what is God’s word teaching about this? We replied: As theologians, we studied our Bible to get textual evidence about the practice of FGM and we did not find any kind of references from our Bible. In the old testament there is a few texts about male circumcision for only Jew people, but it does not include other people. According to New Testament circumcision is not necessary for anyone, nor male or female. As Paul said, we are free through Jesus Chris who has done it for us on the cross. (Gal 5:1ff). 

When we practice FGM in the lives’ of our girls God asks us why we do without His word? So as Christian we have to know we are doing it against God’s commandment. We are free through faith, not by circumcision. 

After our teaching some of our listeners were very interest to learn more about reason against FGM. If God is willing we will continue with this group another time.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Moottoripyörän kyydissä opettamassa ympärileikkausta vastaan

Elizabethin tiimiläiset saivat Kibolta ajo-opetuskurssin. Naiset olivat kuitenkin niin peloissaan ajo-opetuksesta että antoivat sen sijaan paikallisten poikien osallistua ajo-opetukseen (minulta mitään kysymättä, en olisi suostunut tällaiseen diiliin). Ideana oli, että pojat voisivat kuljettaa tiimiläisiä ja sitten pikkuhiljaa he voisivat itse oppia pojilta ajamista. Tämä osoittautui kuitenkin huonoksi ideaksi, sillä yli-innostuneet pojat saivat jo yden pyörän epäkuntoon. Puimme asiaa pitkään ja lopulta päätimme, että maksan korjauslaskun ja tästedes vain tiimiläiset saavat ajaa pyörillä. Onneksi Kibon ihanat ajo-opettajat haluavat tukea tiimimme työtä sataprosenttisesti ja ehdottivat että pitävät uuden ajo-opetuskurssin naisille. 

Oli poikien ajo-opista jotain hyötyäkin. Pojat kuskasivat nimittäin hiljattain Elizabethin tiimin Olosho Lolepunyua -nimiseen kylään. Tiimi oli saanut kutsun kylän pastorilta, joka oli kuullut tiimin opetusta aikaisemmin jossain toisessa paikassa. Elizabethin tiimi opetti tyttöjen ympärileikkauksen ja lapsiavioliittojen vaaroista sekä HIV/AIDSista. Opetuksen hyväksyminen ei aina ole helppoa kaikille. Näin Elizabeth kirjoittaa:

They were so happy about our teaching and they welcomed us again. Some of the listeners promised to stop the bad tradition but others didn't. They said that they will not stop practising their culture because even they have themselves undergone that. So the coming Sunday we might visit their again and I will teach them to understanding trough my own example.
Pieni oranssihuppuinen tyttö kuuntelee Elizabethin opetusta.
Annoin Elizabethille poikkeusluvan, että jos menevät sunnuntaina takaisin kylään, niin poika saa ajaa, mutta vain kylään ja takaisin eikä mitään muuta. Toivon todellakin, että hän osaa olla riittävän tiukka tässä asiassa!

Moottoripyörähaaste etenee pikkuhiljaa, yksi pyöristä on jo maksettu mutta toisesta puuttuu vielä noin tuhat euroa. Klikkaa tästä jos haluat osallistua keräykseen. Tiimiläiset tarvitsevat myös ajovaatteita, jos sinulla on lahjoitettavaksi, niin ota yhteyttä!

Yksi tukirinkiläisistämme, Olga, vieraili Elizabethin luona ja saamme kuulla hänen matkakertomuksensa lähiaikoina. Myös Meeri Koutaniemi ja Arman Alizad vierailivat tiimiläisten luona ja saadaan varmaan nähdä heidän kuulumisiaan telkkarista syksyn mittaan :)

maanantai 8. elokuuta 2016

Bezunesh: We need to convince the religious leaders by the word of God to end FGM

Bezunesh and Tesfye has been teaching christian religious leaders in rural Ethiopia to understand the problems of Female Genital Mutilation. This time it was not easy to convince the listeners to stop, because the practice is so strongly connected to the christian belief. Luckily Bezunesh and Tesfaye are both educated theologists so they knew how to use their Bible against FGM. This is their report:


Reasons against FGM according to the word of God

We choose this topic because after a few weeks the season our community will start the season of FGM. Our community has the belief that FGM is the word of God. So, we want to give strongly teaching through the real word of God trough the Bible. 

This time we teach in Telota KCH for two days. Our training was focused on group of church leaders, youth leaders, choir leaders and women leaders. 

These listeners didn't accept the teaching against FGM without questioning.


When we started our training by talking the truth of how Bible says about FGM some learners started started to question our teaching:

"How can we stop our culture? Because when we stop the circumcision of female maybe they could not get their marriage. So, what is your suggestion as our teacher?"
"Is FGM a sin against God?" 
"We ourselves are born from the circumcised women of our mothers, so if FGM is a sin, does it create problem for us and the coming generation?"
"How will ending FGM affect the lives of our girls?" 
And so on.

For these kind of critical questions we give a strong explanation for each of questions based on what we selected texts from the Old Testament and New Testament. We give the response for their questions, that according to the word of God FGM is sin because God not give any kind of commandment to practice of FGM on the lives of women. He knows which part of body is important for our life in sexuality and giving the birth. Even according our governmental law the practising FGM is sing of disobedience. So when we exercise this harmful traditional practice, all times we are accountable in front of God and government.

After our training some learners are accept our teaching and they decide to stop in their girls life practice of FGM and the others still now they want additional teaching to get more understanding about our teaching. As they ask us, we promise to continue our teaching with them in next time.

We wish all the best to all of the readers. God bless you. Have a good time.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Etiopian maaseudulla opitaan, että silpominen ei kuulukaan kristinuskoon

Bezunesh ja Tesfaye pahoittelevat raportin myöhäisyyttä, heidän kotikylänsä on ollut ilman nettiyhteyttä nyt jo yli puoli vuotta. Harmillinen etiopialainen todellisuus, jonka itsekin sain huomata vierailullani: viranomaisia ei kiinnosta laittaa asioita kuntoon ellei se suoranaisesti hyödytä heitä itseään henkilökohtaisesti. Joka tapauksessa Bezunesh on nyt päässyt johinkin lähikylään lähettämään raporttinsa, joka tuttuun tapaan on todella huolellinen ja opetuksen sisältöön keskittyvä. 

Etiopiassa ihmiset ovat paljon uskonnollisempia kuin me suomalaiset esimerkiksi. Uskonto, oli se sitten kristinusko tai islam, hallitsee yhteiskunnallisia normeja vahvasti. Maaseudun yhteisöt uskovat tyttöjen ympärileikkauksen kuuluvan uskontonsa harjoittamiseen ja he perustelevat toimenpidettä nimenomaan uskonnollisilla syillä. Tästä syystä on hyvä, että Bezuneshilla on teologin status ja hän voi vedota Raamattuun, että tyttöjen ympärileikkaus ei kuulu kristinuskoon. Bezunesh kertoi myös viime vierailullani, että hän haluaisi opettaa myös muslimiyhteisöissä. Hän itse suhtautui hyvin positiivisesti mahdollisuuteen, vaikka itse hieman epäilin saisiko kristitty teologi sananvaltaa muslimien piireissä. Toisaalta Etiopian maaseudulla kristityt ja muslimit elävät edelleen suurimmaksi osaksi sujuvaa ja leppoisaa rinnakkaiseloa, mm. juhlivat toistensa kanssa uskonnollisia juhlapyhiä. 

"He uskovat pohjimmiltaan samalla tavalla kuin me, Allah on vain arabiankielinen nimi samalle Jumalalle, mihin mekin uskomme", Bezunesh selitti minulle. Jospa tällainen asenne olisi yleisempää kaikkialla maailmassa!

Tällä kertaa Bezunesh on kuitenkin opettanut kristittyä nuorisoa, joista osa on vielä naimattomia ja ympärileikkaamattomia, mutta valitettavasti osa jo silvottuja ja naitettuja. Joka tapauksessa asiasta puhuminen on tärkeä ympärileikatuillekin tytöillle, sillä he voivat sitä kautta saada ymmärrystä ja vertaistukea.

6 th work report to our partners those who live in Finland

Topic: Biblical Reasons to Against FGM

Dear, this work report focuses on the topic of biblical reasons against FGM among our society. This teaching took 2 days when we give the training for our learners in the area of Durame in Weraboya KHC for teenage groups and youngers. They are from Sunday school and choir group and some of them are uncircumcised the others are circumcised and have got married. The training time was at the beginning of June on Saturday and Sunday and then we return to our home on Monday morning.

The amount of our learners is more than 40 and their response is very positive and they need time to get more recognition of FGM. Also we promise to them to continue our teaching with them and to reach others through them. 

Kuulijoita


Our dear readers, our teaching looks like as follows:

Biblical Reasons to against FGM

Circumcision in OT

Many scholars like Willcox and others believe that the origin of the practice of FGM is unknown. Also the origin of male circumcision is unknown. But it is an ancient operation. It was practiced before the Israelites, even their patriarchal ancestor, come on the scene. The tools used to perform male circumcision at the ancient time were flint knife and other metals.

Initially it became theologically significant through its role in Judaism as compulsory sign of covenant membership. God introduced the physical act of male circumcision as a sign of the Abraham covenant:

This is my covenant with you and your descendants after you…Every male among you shall be circumcised. You are to undergo circumcision, and it will be the sign of the covenant betweenme and you. Gen17:10-11

It was a continual cutting off of the foreskin of the male organ, and it was a reminder of the perpetuity of the covenantal relationship. In the OT the compulsory sign of covenant is male circumcision alone. The circumcision finds its scriptural basis in God’s commandment to Abraham to remove the foreskins of his and his descendants as a symbol of the covenant relationship between God and His people. In this text it was occurred within the context of God’s renewed covenant to Abraham, following the early contractual relationship.

God is an omnipotent to know the harmful and helpful to His people. As we believe that is why God did not introduce FGM.

Circumcision in NT

It is remarkable that no discussion about circumcision is found in the Gospels other than the brief reference in John’s 7:22-23 that suggests John’s community was troubled about the issue of circumcision. In the NT self-righteous Jews faithfully practiced circumcision as recognition of God’s continuing with Israel.

In the NT male circumcision is not remarkable issue to be included in the church of Christ. But the only thing is faith alone. Trying to practice FGM is the same as adding something new in to the Bible.

At the last of our teaching from biblical bases, we made conclusion for our teaching by giving of recommendation strongly. That mean, the Bible is silent about FGM. In OT we have a brief explanation about male circumcision. The NT shows that we are free from the bondage of the law of circumcision. Circumcision is unnecessary even for male for his salvation and sanctification. We can’t afford spiritual quality by being circumcised. FGM is something which is developed within the human history but not from biblical base. In Ethiopia the Christian community has been practicing FGM for many years as biblical based practice, but it is not biblical. Our ambition is to save the lives of women from the harmful practice of FGM without any kind of interest.

Finally our readers, if do you have any kind of comment or suggestions in our doing please, you could to comment us according to our report. 

Actually, this work is very difficult due to moving from place to place and searching connection service where it find, but we are very happy when we teach the people and then we get the changes of mind concerning about FGM. We wish the best for those who read this work report. Have a good time.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

MOOTTORIPYÖRÄHAASTE ja kuinka se sai alkunsa


Aloitimme mp-haasteen, ideana saada suomalaiset moottoripyöräilijät kiinnostumaan moottoripyöräsponsoroinnista Elizabethin tiimillemme. Haaste löytyy facebookista:

Nyt on mahdollisuus parantaa maailmaa ja etenkin Afrikan tyttöjen tilannetta! Bezuneshin ystävät ry. tukee paikallisia tyttöjen ympärileikkauksen ja lapsiavioliittojen vastaisia valistustiimejä Keniassa ja Etiopiassa.

Miten siistiä olisi jos meidän tyttöjen ympärileikkausten vastainen maasainaisten tiimi pääsisi kiertämään kylästä toiseen moottoripyörillä!!

Aivan jäätävän siistiä, kuten Arman sanoisi. Meeri Koutaniemi ja Arman Alizad ovatkin tekemässä dokumenttia ympärileikkauksen vastaisesta työstä Keniassa ja meidän maasainaisten tiimi on mukana dokkarissa! Kenialainen moottoripyörävalmistaja Kibo on myös innostunut ideastamme, että maasainaiset ajelisivat moottoripyörillä valistamassa tyttöjen ympärileikkausta ja alaikäisenä pakkonaittamista vastaan ja erityisesti ideasta, että pyöränsä pääsisivät mukaan dokkariin.

Kibo, joka muuten on hollantilaisen Koneksien tytäryhtiö, on luvannut tulemaan mukaan järjestämään tiimillemme kaksi moottoripyörää elokuun alusta alkaen. He tarjoavat reilun alennuksen, ajo-opetuksen, huoltoa ja kypärät jos me suomalaiset saamme kerättyä kasaan loput summasta, eli 5000 euroa. Tarvitsemme sinut mukaan! Annetaan suomalaisten nähdä dokkari, jossa maasainaiset opettavat ympärileikkausta vastaan suomalaisilta saadun toisenlaisen lahjan avulla!

Tule mukaan tästä:
http://ihmiselle.blogspot.fi/p/liity-yhdistyksen-jaseneksi-tasta.html

Sain kysymyksen olenko itse tehnyt diilin Kibon kanssa ja kuinka voi olla varma, että rahat menevät oikeaan tarkoitukseen. On ymmärrettävää, että hyväntekeväisyysjuttuihin suhtautuu varauksellisesti. Olen itsekin erittäin epäileväinen kaikenlaiselle rahankeräysjutulle, siinä yksi syy miksi perustin oman järjestöni: jotta voin tietää mihin rahat menee.

Onkin varmaan paikallaan kertoa kuinka sain idean tähän keräykseen :)

Matkustelin Elizabethin ja tiimiläisten kanssa maasaialueella sellaisella tosi vanhalla minibussinrotikalla. Ensimmäinen ajatukseni oli, että vau, nää tyypit oikeasti jaksaa nähdä tämän vaivan, itse mielummin jäisin vaikka sohvalle makaamaan kuin istuisin kolmatta tuntia tunkkaisessa, superahtaassa, epämukavassa ja erittäin möykkyisessä minibussissa. Sitten piti vaihtaa bussia ja odotimme seuraavaa bussia pari-kolme tuntia. Sattui onneksi joku sukulaisen sukulainen asumaan lähistöllä niin kävimme kylässä. Afrikkalainen meininki :)

Lopulta bussi tuli ja änkesimme kyytiin. Sitten alkoi sataa ja tie muuttui mudaksi. Välillä möykyt ja mudat oli niin pahat, että bussin piti ajaa viereistä peltoa pitkin. Mahtoi varmaan pellon omistaja olla mielissään.... Onneksi pääsimme perille ennenkuin tien lainehtimista tai bussin juuttumista.

Aloin kyselemään tiimiläisiltä tästä matkanteosta enemmän ja he sanoivat, että sitten kun sataa oikein kunnolla, eikä autot pääse ajamaan ollenkaan, niin he vuokraavat moottoripyöriä ja kuskit. Se tulee kalliiksi, mutta ei ole muita vaihtoehtoja. Ai eikö ole, hmm....? Mielessäni alkoi kyteä ajatus, että mitäpä jos heillä olisi omat moottoripyörät ja he voisivat ajaa minne vain milloin vain? Kyselin mitä mieltä he olisivat tästä ajatuksesta ja he innostuivat valtavasti, että omat pyörät olisi niin hyvä juttu.

Kun palasin maasaimaasta Kenian pääkaupunkiin Nairobiin kävin ystäväni Alizan kanssa kahvilla. Yhtäkkiä näimme hänen kaverinsa, joka sitten liittyi meidän kahviseuraan. Tällä naisella, Gracella, oli yllään moottoripyörävaatteet, joten aloin heti kertomaan anti-FGM-projektistani ja moottoripyöräideastani ja kyselin olisiko hänellä mitään ajatusta, että mistä kannattaisi kysellä pyöriä ja paljonko maksaa jne. Grace innistuneena selitti, että oli juuri edellisellä viikolla aloittanut Kibolla töissä. Vähän ihmettelin, että mikä ihmeen Kibo, ja hän kertoi, että hollantilainen moottoripyörävalmistaja Koneksie on aloittanut tytöryhtiön Keniassa, siis Kibon. Grace oli tullut upouudella työsuhde-Kibollaan kahvilaan, joten menimme heti katsomaan sitä. Kuva on juuri siitä tilanteesta, Aliza vasemmalla, Grace keskellä ja minä oikealla. Pyörä on suunniteltu nimenomaan kenialaiseen maastoon ja se pystyy kantamaan suuria määriä painoa (tuollapäin ei ole niin kummallista nähdä vaikkapa kokonainen muuttolasti moottoripyörän päällä).

Aliza, Grace ja Henrica ihastelevat upouutta Kibon pyörää.

Grace innostui ideastani paljon ja päätti kysellä töissään lähtisikö Kibo mukaan tällaiseen.

Kirjoitin ehdotuksen Kibon johtajalle Bobille, jossa kerroin myös Meerin ja Armanin dokkarista, ja että hyvällä tuurilla pyörät pääsisivät mukaan. Bob, joka muuten on hollantilainen eikä kenialainen, innostui kovasti. Koska Kibo on ihan alkutaipaleella, he eivät pystyneet hirveän suureen taloudelliseen sponsorointiin, mutta lupasivat tuntuvan alennuksen, sekä ilmaisen ajo- ja huolto-opetuksen tiimiläisille. Päälle ilmaisia ekstrahuoltoja sekä kypärät kaikille tiimiläisille. 

Tässä vielä Bobin viestistä oleellisin osuus:

Coming to the contribution of Kibo:
- we have already reduced the price with 1000 USD in January and that means that we are already quite rock bottom. The current price including VAT is 342,000 KES inclusive of VAT (around 3300 USD). Without VAT it is 295,000 KES. I don't know whether you have to pay VAT as an NGO? I can offer the bikes to you at 270,000 exclusive of VAT. That means a sponsoring of Kibo of 2 x 25,000 = 50,000 (approx. 500 USD). Without VAT the sponsoring from the Finnish bikers would be a bit over 5000 USD. Inclusive of VAT add another 16%. If you know that a Yamaha farm bike is more than 6000 USD, you could say you have 2 bikes (with much more carrying capacity) for the price of one! You can also inform the Finnish bikers that we are the only motorcycle "Made in Kenya" and that we are doing our best to create value added and social impact. As you will understand, as a starting company we are certainly not making any profit on this deal!
- secondly, Kibo will train up to 10 riders (2 days) and train 2 mechanics (approx. 2 days) for free.
- thirdly, Kibo will give free service on the first 5,000 kilometers (repair not included) and 50% discount in the remaining part of the first 12 months of usage.
- Lastly, we will give an additional open faced helmet in addition to the helmet that is already included. So two persons can travel safely on each bike.

Grace on itse menossa Kibon puolelta opettamaan Elizabethin tiimiä, joten ovat kyllä tosi hyvissä käsissä!

Tällainen tausta, kyselkää lisää! Ja toki mukaan saa tulla muutkin kuin motoristit :)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kenian tiimi moottoripyörien päällä

Keniassa on viime kuukaudet ollut todella pahoja sateita. Elizabeth on pysytellyt kotosalla vauvansa kanssa.





Mutta työ on mennyt eteenpäin! Monica ja Nashipae uhkasivat sadekeliä tärkeän syyn takia ja lähtivät opetusmatkalle. Koska autolla ei pääse liikkumaan sateiden aikana, vuokrasivat he moottoripyörät ja lähtivät Olesiton kylään opettmaan. Kylän pastori oli kutsunut heidät kirkkoonsa ja kutsunut koko kylän koolle. Hän piti myös alustuspuheen ilmaistakseen tukensa opetukselle. Opetuksen aiheina oli ympärileikkauksen ja lapsiavioliittojen vaarallisuus sekä HIV/AIDS. Kaikki kuulijat olivat niin kiitollisia opetuksesta ja päättivät muuttaa toimintatapojaan poistaakseen keskuudestaan huonot traditiot. He myös lupasivat kertoa sanomaa eteenpäin niille kyläläisille, jotka eivät päässeet paikalle. Kyläläiset toivottivat Monican ja Nashipaen tervetulleeksi kylään uudestaan.

It has been very rainy in Kenya lately, but the anti FGM work is still going on! Monica and Nashipae rented some motorbikes and traveled to Olesito village. They were invited by the pastor of Olesito church and the pastor was giving a pre speech before their teaching to show his support. Monica and Nashipae taught about disadvantages of FGM, disadvantages of early marriage and also HIV& AIDS. All listeners were thankful for the teaching and they promised to start a change of practise and also spread the anti FGM gospel to those who were not there. They also welcomed Monica and Nashipae back to their village.


Kun saan tiimiläisten raportteja, missä lukee "we were in xx and taught xx" siitä ei saa oikein kunnollista kuvaa. Onneksi olen saanut itse olla mukana tiimiläisten opetusmatkoilla kuuntelemassa opetustaan. Viime reissullani kävin heidän kanssaan Ipartimarossa ja olin todella vaikuttunut Monican ja Nashipaen opetuksesta, vaikken ymmärtänyt kielestä mitään. He puhuivat suurella itseluottamuksella ja auktoriteetilla, mutta silti syvällä rakkaudella ja välittämisellä. Kaikki ihmiset, myös miehet, kuuntelivat todella keskittyneesti. Tässä kohti on hyvä muistaa kulttuuriero: maasaiden keskuudessa miehillä ei ole tapana kuunnella naisten puhetta, ja perinteisesti ollaan ajateltu, että naisten jutut eivät kuulu miehille lainkaan. Monet naispuoliset kuulijat liikuttuivat kyyneliin. Heille tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan julkisesti puhuu siitä, että heidän elämästään on tehty todella vaikeaa ja kivuliasta ympärileikkauksen takia. Miehetkään eivät olleet koskaan ennen ymmärtänyt tätä asiaa, ja kuinka olisikaan voineet? On todella tärkeää uskaltaa avata suunsa vääryyksistä, oli se sitten ympärileikkaus tai mikä tahansa asia!

Matkustaminen sadekaudella on todella haastavaa ja sadekausi voi kestää monta kuukatta. Siksi olen työskennellyt saadakseni tiimiläisille moottoripyörät. Ja nyt on hyviä uutisia tiedossa!! Kibo suostunut sponsoroimaan osittain kaksi todella hyvää moottoripyörää tiimiläisille! Puuttuvat 5000 euroa on meidän kontolla. Laitan lähiaikoina enemmän postausta aiheesta, ideani on pyytää suomalaisia moottoripyöräkerhoja mukaan. Jos sulle tulee mieleen muita rahoitusehdotuksia, niin ota ihmeessä yhteyttä!


Henrica oikella Kibon motoristien, Alizan ja Gracen kanssa ihastelemassa moottoripyörää. Tiimimme on saamassa kaksi tällaista Kmaastoon ja mutalammikkoon suunnitelutua poyörää!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Maasainaisten kanssa keskusteluja seksistä, parisuhteesta ja lapsista

Tunnelmia maasaikylän yöstä. Istumme Wafoon kylässä, Elizabethin pienen kolmihuoneisen lautahökkelikodin keittiössä. Täällä hän majoittaa 18 paennutta tyttöä kun sisäoppilaitos on kiinni. Ulkona pimenee, Elizabeth sytyttää öljylampun. Sähköjä ei ole. Keskellä lattiaa on tulipesä jossa keitetään vettä, tehdään ruokaa ja lämmitetään huonetta. Istumme tulen ympärillä Elizabetin ja tiimiläisten Monican ja Nashipaen kanssa sekä muiden uteliaiden naapurinaisten kanssa. Mielettömän tunnelmallista! Elizabeth on raskaana, joten puhe siirtyy naisten juttuihin.

-Menettekö naimisiin Johnnyn kanssa kun olet raskaana? Kysyn Elizabethilta.

-Henrica, jos maasainainen menee maasaimiehen kanssa naimisiin, hänestä tulee miehen omaisuutta. En voi tehdä niin, koska sen jälkeen en pystyisi tekemään asioita kuten itse haluan.

-No aiotteko kuitenkin muuttaa yhteen nyt kun saatte lapsen?

Elizabethia naurattaa kovasti.

-Ei tosiaankaan aiota! Maasaimiehet ja naiset eivät asu yhdessä!

Elizabeth repeilee vielä enemmän kun ihmettelen eikö maasaimiehiä kiinnosta yhtään huolehtia omista lapsistaan.

-Maasaimiehet ei halua kuullakaan pienistä lapsista. "Ota nyt lapsesi ja mene pois!" he sanovat vaimoilleen kun ne synnyttävät. Sitten kun lapset oppivat pesemään vaatteensa ja tekemään ruokansa (noin 10-12-vuotiaina) maaisaimies sanoo vaimolleen "Mene pois, otan nyt lapseni!". 

Mietin onkohan tässä nyt pientä Elizabethin vauhdikkuuslisää, mutta aika pitkälti tämä on totta. Isä vie poikalapsen oppimaan miesten taitoja, esimerkiksi paimentamaan karjaa sillä välin kun tytöt.... niin, tytöt joutuvat isänsä myyminä lapsivaimoiksi. Ja ennen sitä ympärileikatuiksi.

-Tuo on suunnilleen ainoa asia, mitä aviopari keskenään puhuu, Elizabeth jatkaa rempseään tyyliinsä.

-Maasaimiehet ovat jossain tuolla (huitoo kädellä kauas) paimentamassa eläimiään. He kiertelevät pitkiä matkoja ja heillä on paljon vaimoja siellä sun täällä. Sinne vaimojen luo he menevät syömään, pesettämään pyykkejä ja panemaan heitä raskaaksi. Vaimon pitää aina olla valmis tuohon kaikkeen. Vastikkeeksi mies antaa toki ruokaa ja joskus rahaakin. Miehet eivät tiedä naisten tai pikkulasten elämästä mitään eikä heidän mielestään tarvitsekaan. Riittää, että huolto pelaa.

Eipä tarvitse miettiä, miksei avioparit puhu. Ja ymmärrän kokoajan paremmin miksei Elizabeth aio mennä naimisiin. Hän ei halua tuollaista elämää.

-Mies on aina mies. Mistä voin tietää, ettei Johnnykin muuttuisi tuollaiseksi jos hänellä olisi mahdollisuus? En voi ottaa sitä riskiä.

Mutta oikeasti Elizabeth ja Johnny ovat erilainen maasaipariskunta. Johnny opiskelee it-alaa Narokin kaupungissa ja hänellä on siellä pari pientä yritystäkin. Hän soittelee Elizabethille jatkuvasti ja kun hän kuulee, että Elizabeth on palannut kotikyläänsä, tulee hän heti kylään. Niin tälläkin kertaa. Pian hän kyykkii Elizabethin kanssa tulen äärellä ja he tekevät yhdessä ruokaa. Kun katselen heidän touhujaan tuntuu, että Johnny suorastaan jumaloi itsenäistä ja aikaansaavaa tyttöystäväänsä. Hän on todella kiinnostunut parisuhdeasioista ja kyselee minultakin millaista kotiarki on Suomessa. Kaikki nauravat ihmetyksestä kun kerron, että meillä päin asutaan samassa talossa ja miehet ja naiset jakavat taloudellisen ja kotihoidollisen vastuun yhdessä. Johnny pitää Elizabethin tiimiläisen, Monican 1,5-vuotiasta poikalasta sylissä ja söpöttää hänelle jotain. Hieno mies!

Monicalla on mahtavia uutisia. Hän on juuri saanut avioeron. Hänen exä on jo monta vuotta ollut poissa muiden vaimojen luona, käynyt vain silloin tällöin saattamassa Monican raskaaksi eikä edes ole antanut riittävästi rahaa lapsien huoltamiseen. Monica on todella iloinen erostaan, sillä nyt exällä ei ole oikeutta viedän lapsia kun nämä kasvavat.

Puhumme myös seksistä. Ympärileikatut naiset kuten Monica vakavoituvat. Seksi tuntuu hirveältä väkivallalta. 

-Elizabeth tykkää seksistä todella paljon, Monica ihmettelee kauhistuneena.

Elizabet ja minä olemme ainoat ympärileikkaamattomat naiset. Vahvistan Elizabethin kantaa, että seksi ympärileikkaamattomana on erittäin hienoa. Tuntuu pahalta, etteivät nämä muut naiset voi koskaan tietää mistä puhumme.

***

Elizabethin poika Kennedy, Meeri Koutaniemen kuvaamana.

Myöhemmin, pari kuukautta kotiinpaluun jälkeen saan uutisia, että Elizabeth on synnyttänyt poikalapsen. Johnny oli mukana synnytyksessä Narokin sairaalassa. Elizabethin mielestä Johnny on varmasti ainoa maasaimies, joka on kokenut lapsensa syntymän ihmeen. Johnny on ylpeä isä joka söpöttelee lapselleen. Tuntuu mielettömän hienolta!

Ei Johnny muutenkaan ole mikään random perinteinen maasaimies. Kun Elizabeth pakeni noin 10-vuotiaana ympärileikkausta ja pakkoavioliittoa hän lähti yksin pimeään yöhön ilman mitään. Pakenemisesta tiesi vain hänen paras ja luotettavin ystävä, viisi vuotta vanhempi Johnny. "Soita kun pääset riittävän kauas", hän hyvästeli. Elizabeth kulki yksin savannilla monta päivää, kunnes vanha maasainainen löysi hänet ja auttoi häntä. Vanha nainen myös lainasi Elizabethille puhelintaan ja hän soitti. Johnny hyppäsi moottoripyöränsä selkään, etsi Elizabethin ja vei tämän turvakotiin. Johnny on alusta alkaen itsekin vastustanut tyttöjen ympärileikkausta ja suhtautuu Elizabethin työhön erittäin suurella ylpeydellä.

On kyllä mielettömän hienoa olla tukemassa tällaisten ihmisten pyrkimyksiä!! <3

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Paenneille maasaitytöille Suomen tuliaisia

Terveisiä meidän paenneilta tytöiltä! En viime reissulla päässyt suunnitelmista huolimatta käymään heidän luonaan, sillä alkoi sataa. Kuulostaa vähän tekosyyltä, mutta todellakin tuollapäin sade on vähän eri luokkaa kuin meillä. Sade on oikeasti kaatosade ja kuivallakin kelillä suomalaisessa mittakaavassa ajokunnottomat tiet muuttuvat sateessa aivan hulluiksi mutapelloiksi. Siispä ei vain pääse minnekään vaikka kuinka haluaisi. 

Matkalla mukana mulla oli iso laukullinen suomen tuliaisia, mm vaatteita, sadetakkeja ja kestositeitä. Kuitenkin Nairobin lentokenttään mennessä se oli lähtenyt omille teilleen (kuulemma Amsterdamiin...) ja sain laukun vasta viimeisenä päivänä. Kerkesin kuitenkin käydä sisällön läpi Elizabethin kanssa ja esitellä siteet jne. Tiimiläiset oli todella innostuneita! 

Koulussa alkoi loma ja tytöt ovat nyt Elizabethin kodissa ja saivat siellä laukun sisällön jaettavakseen. Kiitos teille ihanat tukirinkiläiset, jotka osallistuitte tähän! Tässä kuvia Elizabethin talon pihalta:

Elizabeth valkoisessa hupparissa, takana talonsa, koulutytöt avaamassa sinistä laukkua.

Tytöt testaa sadetakkeja ja ihastelee pyyhkeitä ja vaatteita.

Kestositeet on mitä nerokkain idea erityisesti täällä päin maailmaa!

Tyttöjen koululoma loppuu pian, toukokuun alussa alkaa seuraava lukukausi. Silloin pitäisi myös maksaa seuraavat lukukausimaksut. Paenneilla tytöillä ei ole mitään sosiaaliturvaa. He ovat paenneet ympärileikkausta ja pakkoavioliittoa (katso kuvia tarkkaan kuinka pienistä tytöistä on kyse!!) ja tulevat tapetuksi jos heidän kotikylänsä miehet löytävät heidät. Mutta nämä tytöt ovat rohkeita ja ovat ottaneet elämänsä ohjat käsiinsä. Heidän unelmansa on taistella pikkusiskojensa ja kaikkien maasaityttöjen ja -naisten hyvinvoinnin puolesta. Tyttöjen kouluttaminen on aina kannattavaa, mutta erityisesti näiden paenneiden tyttöjen, sillä nämä ovat niitä rohkeita jotka muuttavat yhteiskuntaansa! Yhdistyksemme pyrkii tukemaan heidän koulunkäyntiään osallistumalla lukukausimaksuihin. Lukukausimaksu on 45e ja tyttöjä on jo 18. Jos pystyt, niin toimintaa voi tukea tämän linkin kautta: http://ihmiselle.blogspot.fi/p/liity-yhdistyksen-jaseneksi-tasta.html