torstai 13. kesäkuuta 2013

Bezuneshin ja tukiringin tilanteista

Mitä Bezuneshille kuuluu? Kerron kohta. Ensin kuitenkin käytännön juttuja. En ole onnistunut saamaan kokoon koko tavoitesummaa, 1400e, joka olisi ollut Bezuneshin ja Tesfayen molempien palkka. En ole oikein uskaltanut laajentaa rinkiä, koska pitäisi olla se yhdistys jotta saisi sen rahankeräysluvan. Nyt aion kuitenkin lopulta tehdä asialle jotain. Kun byrokratian kiemurat on selätetty, on hyvä hetki lähteä laajentamaan rinkiä. Mutta siitä lisää sitten (teidän jokaisen panostus on siinä tärkeä!). 

Maksoin Bezuneshille ja Tesfayelle sen verran kun pystyin, eli 700e. He olivat hyvin kiitollisia. Bezunesh kertoi, että työskentelee edelleen Tesfayen kanssa ja mahdollisesti ensi viikosta alkaen aikoo pitää lomaa. Hänelle on kuitenkin tärkeä asia, että projekti jatkuu ja Bezunesh onkin todella iloinen siitä, että palkkasimme Tesfayen mukaan, jolloin projekti voikin pyöriä koko ajan. He jo suunnittelevat uutta reissua Oromian alueelle. Edelleen Bezunesh pyytää rukoustukea, hän tuntuu olevan melko huolissaan synnytyksestä. Ei mikään ihme, jos muistelee ensimmäistä synnytystään... Pidetään siis hänet mielessä ja jos rukoilu ei tunnu luontevalta, voi aina lähettää positiivisia ajatuksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti