torstai 21. marraskuuta 2013

Bezuneshin ystävät ry

Onpa tässä byrokratioan kiemurat tulleet tutuiksi... Mutta nyt meillä on yhdistys, joka voi tarkoituksensa tukemiseksi mm. ottaa vastaan avustuksia sekä värvätä jäseniä (eli vastaanottaa jäsenmaksuja). Toistaiseksi emme voi saada varsinaista rahankeräyslupaa, sillä yhdistyksen on täytynyt toimia yli vuoden jotta sen saisi. Jäsenmaksuilla kuitenkin selvinnemme siihen asti. Jäsenmaksujen suuruudesta päättää hallitus ylimääräisessä kokouksessaan lähiaikoina ja sen jälkeen voidaan aloittaa jäsenhankintakampanja. Tuntuu vähän hullunkuriselta tällainen byrokratia, mutta yritetään kuitenkin :)

Maksoin Bezuneshille vastikään 3kk palkan, mutta en saanut kokoon lähellekään sovittua summaa, 500e kuitenkin, josta olivat tapansa mukaan hyvin kiitollisia. Uskon, että kun nämä byrokraattiset kiemurat selkenevät, on rahankeräyskin helpompaa. Tai ainakin uskallan itse tehdä tästä tukiringistä hieman laajemman.

Bezunesh Lombebbo ja Tesfaye Alemu Kena ovat etiopialainen pariskunta joka työskentelee eri kylien ihmisten kanssa valistaen heitä tyttöjen ympärileikkauksen haitoista (WHO suosittelee tyttöjen kohdalla käytettävän sanaa "sukupuolielinten silpominen" ympärileikkauksen sijaan). Bezuneshin elämään voit tutustua tästä linkistä. Työstänsä he raportoivat minulle ja raportit ovat luettavissa tämän blogin postauksissa.

Jos muut yhdistyksen säännöt kiinnostavat, niin ne saa minulta pyydettäessä spostitse. Tässä kuitenkin oleellisin kohta:

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää tyttöjen sukupuoliterveyttä maissa, joissa FGM (female genital mutilation) on yleinen tapa. Yhdistys värvää paikallisia henkilöitä kiertämään kylissä kertomassa sukupuolielinten silpomisen vaarallisuudesta ja tarpeettomuudesta. Pyrkimyksenä on saada vanha perinne loppumaan.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhistys
-käy kirjeenvaihtoa paikallisten työntekijöiden kanssa
-tukee työntekijöitä henkisesti ja materiaalisesti
-vastaanottaa raportteja työntekijöiltä työn etenemisestä
-järjestää keskustelu- ja tiedotustilaisuuksia sekä illanviettoja Suomessa ja kohdemaassa
-harjoittaa tiedotus-, valistus- ja julkaisutoimintaa Suomessa ja kohdemaassa
-toimii yhteistyössä muiden yhdistysten ja yhteisöjen kanssa Suomessa ja kohdemaassa.
 Tarkoituksensa tukemiseksi yhdistys voi
-hakea ja ottaa vastaan avustuksia
-hankkia omistukseensa tai hallintaansa toimintansa kannalta tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta
-järjestää asianmuikaisella luvalla rahankeräyksiä ja arpajaisia.
- Henrica

4 kommenttia:

  1. Nostin Bezuneshin palkkaan joka 3 kk maksamaani lahjoitusta 25 eurosta 35 euroon alkaen 15.12.
    Hyvää joulua =)

    VastaaPoista
  2. Hei, onko ok lahjoittaa tietty summa kuukausittain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiva kun olet kiinnostunut toiminnastamme! Rahan lahjoittaminen on laillista, kuukausittainenkin, eli on ok :) Tämän postauksen tilinumero on kuitenkin vanha, täytyykin poistaa se näkyvistä. Uusi tilinumero löytyy blogin oikeasta ylänurkasta (selaimella katsottuna) linkin "Haluatko olla mukana?" takaa. Meillä on myös aktiiviset fb-sivut: www.facebook.com/ihminenihmiselle

      Poista