lauantai 17. tammikuuta 2015

Meeri Koutaniemi ja turvakodin tytöt

Tapasin juuri Meeri Koutaniemen, joka toi meille terveisiä Kenian matkaltaan. Hän on matkallaan kuvannut ja haastatellut Elizabethia sekä turvakodin tyttöjä. Turvakodin tyttöihin voikin tutustua enemmän uusimmassa Suomen Kuvalehdessä. Laitan lehtijutun jossain vaiheessa tännekin näkyviin. Nyt haluaisin kertoa enemmän Elizabehtistä, sillä olin niin iloinen saadessani kuulla hänen touhuistaan Meeriltä.

Carolyn Nyabokie, 15. Turvakodin asukas. Kuva Meeri Koutaniemi (Suomen Kuvalehti)

Meeri kertoi, että Elizabeth on todella karismaattinen puhuja ja ihmiset todella haluavat kuunnella häntä. Meeri oli ollut mukana Elizabethin opetustilaisuudessa jossakin kirkossa jossa Elizabeth oli puhunut tunnin pituisen puheen ja ihmiset olivat kuunnelleet aivan haltioissaan. Elizabeth myös jatkuvasti kouluttaa lisää anti-fgm-valistajia pelastamistaan turvakodin tytöistä. Eli vaikka Elizabethilla ei ehkä ole niinkään vahvuutena raportoiminen ja kirjoittaminen, hän on sitäkin terävämpi keskustelemaan ja puhumaan. Tämä on minulle erityisen ilahduttavaa kuulla, sillä totta puhuen olen välillä aika pulassa Elizabethin "raporttien" kanssa, jotka saattavat sisältää esimerkiksi vain neljä epätarkkaa valokuvaa ilman mitään saatetekstiä.

Myöskin sain kuulla ilahduttavan anekdootin Elizabethin elämästä. Kun Elizabeth karkasi kotoa 11 vuotta sitten, hänen isänsä suuttui valtavasti. Hän jopa yritti tulla turvakotiin tappaakseen tyttärensä. Nyt lopulta, yhdentoista vuoden päästä isänsä on pyytänyt anteeksi käytöstään. Hän on nykyään hyvin ylpeä tyttärestään ja pitää tämän työtä erittäin tärkeänä. Näin se maailma menee eteenpäin! <3

Mercy Tiaulei Leshiniga, 14. Kuva Meeri Koutaniemi (Suomen Kuvalehti).

Meerillä on muuten tulossa valokuvanäyttely poliittisen valokuvan festivaaliin Kaapelitehtaalla. Näyttelyssä hän tuo esiin Elizabethin työtä ja Kenian turvakodin tyttöjen tarinoita. On hienoa saada sitäkin kautta tutustua tarkemmin tähän meidän tukiringin ahkeraan työntekijään! Valokuvanäyttelyyn on tulossa myös Bezuneshin ystävät ry:n flyereita, joissa kerrotaan kuinka Elizabethin työtä voi halutessaan tukea. Näyttelyn avajaiset ovat 29.1. ja näyttely jatkuu aina 12.4.2015 saakka, joten käykää ihastelemassa!

Mitä kuuluu Elizabethin passihankkeelle? Passirahaa on riittävästi koossa, kiitos teille mahtaville tukijoille! Elizabethin tänne saapuminen ei kuitenkaan onnistu kaavailtuun kansainväliseen anti-fgm-päivään vaan se siirtyy myöhempään ajankohtaan, mutta kuitenkin edelleen yhteistyössä Meerin projektien kanssa. Tästä lisää kun asiat selviää.

Teclah Kudate, 16. Kuva Meeri Koutaniemi (Suomen Kuvalehti)

Juttelin Meerin kanssa myös muista järjestöistä, jotka edistävät tyttöjen oikeuksia, että voisikohan joku järjestö ottaa siipiensä suojaan näitä Elizabethin pelastamia tyttöjä tukemalla heidän koulunkäyntiään. Kuitenkin näiden isojen järjestöjen masiinat toimivat niin jäykästi, että he eivät voi rahoittaa olemassaolevia projekteja vaan ainoastaan pistää pystyyn omia hankkeita. Miten turhauttavaa! Miten paljon hyvää voisikaan saada aikaiseksi kun olisi riittävästi rahaa kohdennettavaksi jo olemassa oleviin hienoihin ja toimiviin projekteihin! Turvakodin tyttöjen tulevaisuus on siis kysymysmerkin alla: Mistä rahat? Jos sinulla on jotakin ajatuksia, niin kuulisin erittäin mielelläni! Olen myös avannut viitenumeron jos haluat erityisesti tukea tyttöjen koulumaksuja, laitan rahat Elizabethin tilille ja hän maksaa suoraan tyttöjen koulumaksut. Ihanan vähän byrokratiaa kun on riittävän pieni yhdistys! Viitenumero on 1177 ja tilinumero on FI82 5780 0720 4391 86 (saaja Bezuneshin ystävät ry.). Elizabeth on luvannut lähettää kuvia ja haastattelua tytöistä, joten saamme tutustua heihin sitä kautta tarkemmin. Odottelemme innolla :)

Lopuksi vielä terveisiä Tesfayelta, eli Bezuneshin mieheltä, joka myöskin toimii yhdistyksemme valistustyöntekijänä. Ehdotin jokunen viikko sitten Bezuneshille, että Tesfaye voisi käydä opettamassa naimattomille nuorille miehille vähän "naisen anatomiaa". Perustelin tätä sillä, että kun miehet alkavat suosia ympärileikkaamattomia vaimoja, perheiltä katoaa paine ympärileikata tyttönsä. Tesfaye onkin ottanut idean ilmeisen innokkaasti vastaan ja lähtenyt heti kentälle:

Dear. As you suggested teaching unmarried boys. Tesfaye did just taught Urulicho Bible school students. He finished his teaching today. You will get the work report in next time. God bless you. -Bezunesh

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti