maanantai 4. tammikuuta 2016

Paenneiden tyttöjen uutisia

Hyviä uutisia kaikille kummitytön kummeille ja muillekin! Tänään Keniassa alkoivat koulut joululoman jälkeen ja kaikki meidän paenneet tytöt ovat päässeet kouluun. Suuri kiitos sinulle kummi!!!

Sitten haasteet: Iso osa koululaisista käyvät sisäoppilaitosta, koska koulumatkat ovat liian pitkiä. Joululomaksi oppilaat menevät kotikyliinsä. Joulunvietto ei olekaan monelle tytöille mikään iloinen juhla, sillä tyttöjen palatessa kotikyliinsä on monella edessä ympärileikkaus ja pakkoavioliitto, sillä kun tyttö on ympärileikattu katsotaan hänen olevan valmista tavaraa vaimomarkkinoilla kahden viikon päästä ympärileikkauksesta. Ja puhumme nyt ala-asteikäisistä tytöistä! Meidän paenneet tytöt ovat viettäneet joulunsa Elizabethin ja muiden tiimiläisten kodeissa, joten heillä on kaikki hyvin. 

Moni koulutyttö tiesi mitä kotikylässä odottaa ja päättivät siksi paeta kotiinpaluun sijaan. Koulujen opettajatkin tietävät auttaa tyttöjä pakenemisessa. Kahdeksan paennutta tyttöä löysivät joululoman aikana Elizabethin ovelle, ja hän tottakai otti tytöt vastaan. Mitäpä muutakaan voisi tehdä? Elizabeth on itse aikoinaan paennut ja osaa todella samaistua tyttöjen avunhuutoon. Mutta yhteensä 18 tyttöä on tosi paljon majoittaa pikkuruisiin afrikkalaisiin kopperotaloihin.

Paenneilla tytöillä ei ole mitään tukiverkkoa. Monet hakeutuvat eri kirkkojen ja pastorien luokse, mutta tiimimme toiminta-alueella Narokissa kirkkojen turvakodit ovat ääriään myöten täynnä. On hieno juttu, että löytyy tiimiläistemme kaltaisia ihmisiä, jotka voivat ottaa tytöt huostaansa. Ja on aina hieno juttu, jos tyttö päätyy turvalliseen huostaan. Paenneesta tytöstä huolehtiminen on kuitenkin todellinen turvallisuusriski: paenneen tytön isä ja muut kylänmiehet lähtevät etsimään tyttöä tappaakseen hänet. Elizabethilla oli suuria haasteita piilotella tyttöjä pienessä vaatimattomassa peltitalossaan. Onneksi tytöt ovat nyt koulussa. Koulun porteilla on vartijat ja sotavarusteisiin pukeutuneita vihaisia miehiä ei päästetä sisään.


Vuoden 2016 tavoite


TURVAKOTI 

Elizabethin tiimillä on unelma rakentaa uusi turvakoti. Paenneita tyttöjä tulee kokoajan enemmän ja enemmän. Tiimi on jo saanut maapläntin lahjoituksena Ipartimaron kylästä ja tähän olisi tarkoitus rakentaa turvakoti ja koulu johon mahtuu 400 tyttöä. Heidän kustannuslaskelma on 200,000 euroa. Se ei periaatteessa ole kovin suuri summa, mutta meidän pikkuyhdistykselle mahdoton. Voisiko tuollaisen summan saada kasaan kyselemällä eri sponsoreilta ja rahastoilta pienempiä summia? Mitä ideoita sinulla on? Rakennusprojektia lähtisi valvomaan muutama vapaaehtoinen Suomesta, sillä tuollapäin rahoja tuppaa katoilemaan sinne sun tänne ellei niitä pidä silmällä.

KOULUTYTÖT

Uusia tyttöjä siis on, ja edellisilläkään ei kaikilla ole kummeja. Jaamme kuitenkin rahat tasan, sillä haluamme kohdella heitä kaikkia tasavertaisesti. Tällöin rahat saattavat loppua ennen aikojaan ja Elizabeth ja tiimiläiset maksavat loput omasta palkastaan. Jos sinulla on joku ystävä jota kiinnostaisi kummitytön ottaminen, vinkkaathan! Ehkä paras puoli tällaisessa ruohojuuritason toiminnassa on se, että rahaa ei mene organisaation pyörittämiseen, vaan kaikki varat suoraan oikeaan tarkoitukseen. Se on meidän valttimme tässä eri hyväntekeväisyysjärjestöjen kilpailussa tukijoista. 

Nämä tytöt eivät pystyneet ottamaan juuri mitään mukaansa, heiltä puuttuu oikeastaan kaikki. Olen lähdössä tapaamaan heitä ensi maaliskuussa ja ajattelin pystyttää keräyksen heille. Siitä lisää postauksen lopussa. Sitä ennen Elizabethin lähettämiä kuvia ja tietoja uusista tytöistä:








Juliana Sanaipei is 10yrs old from Saleita primary school. We went to teach to that school and she came to me through their teacher who contacted me to tell she is in danger. The teacher also helped her to escape and to come me.









Maria Ntilio is 11yrs old from Entingi village. She came to me through pastor Oloshipa Mparu, who invited us once to teach in his church. The pastor found Maria and she stayed in his house for one week and then he brought her to me.










Veronica Tipina is 12yrs old from Oloonkipejus village. She came to me by herself. She heard about me through other girls who attended our teaching. It took her two days to reach to me!











Winnyfriend Naikuso is 12yrs old from Sakutiek village. One woman in her neighbour was attending our teaching and was therefore able to help her to run away because she could see that she is in danger.
Jackline Mantaine is 14yrs old from Ilaiser village. She heard about our teachings in her school and also one of our run away girl is her friend from the same village.








Jackline Rempesa is 15yrs old from Sankale village. She is the oldest among the new girls and she was passing through great challenges before arriving to me. She was brouht to me by the same pastor Oloshipa Mparu because she is from his church branch.
Branice Ratia is 14yrs old from Ildamat village. She is from Saleita primary school one of the school where we went to teach. She understood our teaching and what is happening to her so she ran away and came to me by herself.








Linah Naipanoi is 9yrs from Wafoo village. She ran away and a church elder from Full Gospel Church of Kenya found her and took her to me.











Tiimimme tekee tärkeää työtä, jotta tulevaisuudessa yhä harvempi tyttö joutuisi pakenemaan. Uuden tavan omaksuminen vie kuitenkin aikaa, ja sillä välin tulee paljon tyttöjä. Voitko ottaa yhden kummilapseksesi? Tai onko sinulla ideoita kuinka rahoittaa turvakoti?

KOULUTYTTÖJEN TARVIKEKERÄYS

Tytöt tarvitsevat ulkokenkiä, vaatteita, huopia, pesuvälineitä ja kirjoitusvälineitä. Ehkä sinulta löytyy lahjoitettavaa? Narokissa on välillä todella rankkoja sadekausia, joten sadevaatteet ja kumisaappaat tulevat tarpeeseen. Pitkähihaiset paidat ja pitkät hameet/mekot ovat yleisimmät tyttöjen käyttämät vaatteet. Myös alushousuja, sukkia, toppeja jne tarvitaan. Pesuvälineistä saippuat ja pyyhkeet ovat parhaat. He tarvitsevat myös kuukautissuojia, mutta sidepaketit loppuvat äkkiä ja tuottavat vain roskia, taas kuukuppeja ei vessoissa voi pestä kun niissä ei ole vettä. Niinpä mietin kestositeitä, siis sellaisia pestäviä. Tiedätkö ketään, joka osaisi valmistaa sellaisia tai mistä niitä voisi saada edullisesti tai jopa sponsoroituna?

Minuun voi ottaa yheyttä facebookissa (Henrica Fagerlund) tai sähköpostitse: henrica.fagerlund(a)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti